Tyypit Studio on vuonna 2015 perustettu helsinkiläinen design studio ja tuotemerkki, jossa kynää käytän minä – graafinen suunnittelija, kuvittaja ja intohimoinen käsillä tekijä.
Tyypit Studio on tekijänsä näköinen, melkoisen rönsyilevä valikoima hilpeitä kuvituksia, pieteetillä valmistettuja designtuotteita ja ronskia huumoria.
Kaikki tuotteet ajattoman tyylikkäistä koruista laadukkaisiin kodintuotteisiin valmistetaan vastuullisesti, täällä Suomessa* – joko Tyypit Studion omalla työhuoneella Helsingissä, tai tarkkaan valituilla kotimaisilla alihankkijoilla ja yhteistyökumppaneilla.
(*Osa printtituotteista tulee EU:n alueelta, kuten Hollannista ja Virosta.)


Kuka ’minä’ sitten olen?
No, se onkin hyvä kysymys – täysin en tiedä vastausta vielä itsekään, mutta se mistä on ihan todisteitakin on amk-opinnoista Haaga-Heliassa (BBA, engl.) ja Lahden Muotoiluinstituutissa (graafinen suunnittelu); käsityöläisyydestä jo kolmannessa polvessa; graafisena suunnittelijana, tavalla tai toisella, elannon hankkimisesta lähes 20 vuotta ja eliniän jatkuneesta käsillä tekemisestä.
Tyypit Studion tuotteisiin inspiraatio tulee milloin mistäkin – mökkiluonnosta, menneistä aikakausista, merenrannassa oleilusta, nähdystä näytelmästä, ohikulkijan tyylistä, pysäyttäneestä uutisesta, mielenkiintoisesta väriyhdistelmästä.
Tuotteissa vaihtelee söpöys ja rosous, hillitty tyylikkyys ja lapsellinen leikkisyys – kaikki on osa tätä ’minuksi’ kutsuttua kokonaisuutta, enkä halua rajata niistä mitään pois.
Vaikka Tyypit Studion valikoimassa isoa osaa näyttelee huumori, voiko tuotteet olla vakavasti otettavia?
Kyllä ne voi.
Älä anna hilpeyden tai näennäisen söpöyden hämätä – kaikissa Tyypit Studion tuotteissa on pitkään kypsytelty idea, ne on tehty ammattitaidolla ja laadukkaista materiaaleista. Ennenkaikkea ne on tehty sydämellä, eettisesti, täällä Suomessa.
Mutta miksi sotkea huumoria ammattitaitoon – eikö design ole hirmuisen vakava asia?
Ei se ole. Joka muuta väittää, valehtelee.
Ajattelen nimittäin niin, että kun ihminen alkaa ottaa itsensä liian vakavasti, sitä tukehtuu omaan tärkeyteensä – ja sellaiseen elämä on ihan liian lyhyt.
Ja sellainen olisi tosi hölmöäkin, koska kukaan ei oikeasti ole toista tärkeämpi tai arvokkaampi.
Tyypit Studio on ennenkaikkea sen kertomista, että olet omana itsenäsi ihana ja tärkeä.
Olet ihana ja tärkeä, tykkäsitpä Tyypit Studion tuotteista tai et; ja jos tykkäät, en pane pahakseni.
Ainakin nyt tiedät, kuka tuotteet sulle tekee – kiitos, että tulit Tyypit Studion sivuille tutustumaan ♥
-Caro
PS. Ja keitä ne Tyypit on?
Alkuperäiset Tyypit on HöntsäHoo-pupu ja HissuVee-hiiri, jotka syntyi sarjakuvapiirtämisen kurssilla joskus 2012-2013 tienoilla.
Monen mutkan kautta hahmojen ympärille muodostui oma tuotemerkki ja -mallisto, johon yhdistyi kaikenlainen vapaamuotoinen luova tekeminen.
Ensimmäiset tuotteet tuli myyntiin 2015: mm. hilpeitä tekstejä, pupuja ja pieniä nahkatuotteita.
Hahmot seikkaili paitsi tuotteissa, myös alkuperäisessä logossa; nimi oli Tyypit – merkin 10-vuotisjuhlan kunniaksi 2025 logo uudistui ja nimi vaihtui Tyypit Studioksi.
Aina välillä joku tulee messuilla näyttämään Tyypit Studion tuotetta, joka on ostettu siitä ihan ensimmäisestä mallistosta yli 10 vuotta sitten – ja sydämessä läikähtää joka kerta. Kiitos, jos ja kun olet mukana Tyypit Studion matkassa ♥
Korujen säilytys ja hoito
– lue lisää
Tyypit Studion tuotteet
on suomalaista työtä
– lue lisää
Tyypit Studion historiaa:
mm. vanhoja, valikoimasta
poistuneita malleja


