Mitkä Tyypit?

Tyyppien täsmällinen syntymäaika ei ole tiedossa, mutta Tyyppien ’esihahmot’ – jotka olivat lapsille suunnattuja ja yltiöpositiivisia lapsia itsekin – syntyivät 2012-2013.
Pyörittelin silloin ajatusta lasten tehtäväkirjan työstämisestä äippälin kanssa, joka työskenteli lapsityön ammattilaisena yli 30 vuotta.

Tyypit kuitenkin jäivät ja pari vuotta pöytälaatikossa teki terää – seuraavan kerran niitä alkoi ilmestyä paperille Muotoiluinsituutissa 2015 sarjakuvaopintojen aikana (kiitos Kaisa). Tyypeistä karisi pois kaikki turha – tilalle tuli mahdollisimman yksinkertaiset ja pelkistetyt hahmot.
Tyypit olivat myös aikuistuneet.
Lapsenomainen sinisilmäisyys ja yltiöpositiivisuus oli jäljellä, mutta aikuisten maailmassa moinen ’hölmöys’ on mahdollisimman tuomittavaa – silloisissa sarjakuvaseikkailuissaan Tyypit törmäsivätkin jatkuvasti alentuvaan kohteluun, negatiivisuuteen, muiden aikuisten joukosta pois sulkemiseen ja naureskeluun.

Nyt Tyypit – HöntsäHoo ja HissuVee – ovat kovettaneet nahkansa.
Ne ovat edelleen positiivisia ja ajoittain ihan lapsellisia, ehdottomasti ihmisten hyvyyteen uskovia positiivisen ajattelun lähettiläitä – mutta myös sanavalmiita, hetkellisesti (mutta vain hetkellisesti!) kyynisiä, omanarvontuntoisia, itsevarmoja, suorasanaisia ja omaa elämäntapaansa ja arvojaan puolustavia tyyppejä.
Tyypit ei kiusaa. Tyypit on reiluja kaikille.

Tyyppejä hyvin kohteleville ja avarakatseisille ne ovat ikuisesti uskollisia ja auttavaisia, elämäniloisia söpöstelijöitä – negatiivisille mielensäpahoittajille Tyypit vastaavat napakasti ja sensuroimatta.
Positiivisuudestaan ja lapsiystävällisyydestään huolimatta Tyypit ovat aikuisia aikuisten maailmassa.

Tyyppien oma maailma on värikäs, elämäniloinen ja leikkisä – ja ehdottomasti vain sellaisille, jotka eivät suhtaudu elämään liian vakavasti.
Olennaisena osana Tyyppien maailmaan kuuluvat runsaat värit, kuosit, kuviot ja muodot.

Tyypit ovat sielultaan, mieleltään ja toteutukseltaan suomalaisia – mutta Tyyppien maailma on kaiken värinen, kokoinen ja muotoinen.
Tyypit arvostavat elämää sen kaikessa monimuotoisuudessaan, toisia kunnioittaen.

 

T Y Y P I T  hengailee myös somessa:

    

Seuraa Tyyppejä – HöntsäHoo vie sut tästä Facebookiin ja HissuVee Instagramiin.

 

T Y Y P I T -tuotteet

Tyyppien, HöntsäHoon ja HissuVeen, maailmassa yritetään houkutella positiiviseen ajatteluun ja elämäniloon – ympäröivän maailman ’järjen äänet’ ei usein moiseen naivismiin suostu. Positiivisuudestaan huolimatta Tyypeillä on asenne kohdillaan.

Tyypit-tuotesarjaan kuuluu kierrätys- ja ylijäämänahasta valmistettuja koruja sekä pieniä nahkatuotteita, kortteja ja muita paperituotteita.
Nahkatuotteet valmistetaan huonekaluteollisuuden tai vuotien leikkuun ylijäämänahasta (mm. kasviparkittu poronnahka), metalliosat ovat hopeaa, hopeoitua kuparia tai terästä. Kaikki myytävät paperituotteet painetaan Suomessa.

Kaikkien tuotteiden kuvat ja kuviot on ensin piirretty käsin ja sitten siirretty eri menetelmiä käyttäen (materiaalista riippuen) koruihin.
Kaikki Tyypit-tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan käsin c.e.s designin työhuoneella Mechelininkadulla.

 

Tyypit-tuotteille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Design From Finland -merkki.

 

 

 

T Y Y P I T in English

We speak English!

The actual birthday of Tyypit (’The Guys’) is not certain, but the first sketches were made somewhere in 2012-2013 while I was pondering whether to start working on a children’s activity book with my mom or not (well, I did not – good choice, I might add).
The early versions were distinctively kids aimed to other kids.

Since the book idea was buried, also Tyypit buried themselves into a drawer for a couple of years – next time they started appearing on paper was at comics class 2015 (at Lahti Institute of Design and Fine Arts). In the end of the course they were totally stripped and turned into very simple and plain characters.
Tyypit had also grown up.
But still childishly positive and naive, even kind of gullible – which made them face lots of patronizing, negativity and segregation in their adventures in comics: that kind of dumbness and idiocy is not acceped in the adult world.

Now Tyypit have toughened themselves up.
They are still extremely positive and even childish at times; they believe in people’s integrity and goodness and they want to spread the positivity around. But now they are also quick-witted, self confident, momentarily (and only so!) cynical – they fight for their right to exist (not only party), their dignity and worth, their way of life.
They totally disapprove any kind of bullying.

For their friends and all other open minded ones they are forever loyal, helpful and sweet – their respond to negative and unkind is vigorous and often uncensored.
Despite their childishness they are adults living in an adult world.

The World of Tyypit is colorful, exuberant and cheerful – and definitely only for not-too-serious loonies.
Lush colors, patterns and forms are fundamentals.

Tyypit are 100% Finnish in their heart and mind – but their world acknowledges all colors, sizes, shapes and ways of life.
They honour life in all its forms – and respect others.